Mannerheim-museon restaurointityöt

Saavuimme kohteeseen toukokuussa 2024 ja poistuimme viimeisinä marraskuussa 2025. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen upea yhteistyö eri toimijoiden kanssa ja että käsityksemme hyvästä laadusta ja työtavoista kohtasivat tilaajan odotusten kanssa.

Tämä haastava hanke motivoi koko tiimiämme antamaan kaikkensa ja kasvamaan ammattilaisina projektin alusta loppuun. Haastava hanke ei olisi onnistunut ilman ratkaisukeskeistä asennetta ja saumatonta yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Vaikka tavoitteenamme oli, että työmme jälki ei näkyisi vaan tuntuisi… niin, ehkä kuvat kuitenkin paljastavat, että vähän se kuitenkin myös näkyy.

Projekti oli meille hieno mahdollisuus hyödyntää laajaa osaamistamme restauroinnin, puusepäntöiden ja projektinjohdon saralla. Saimme käyttää koko arsenaaliamme seuraavilla osa-alueilla:

Hirsikorjaukset / Graniittisokkelin asennus / Julkisivun puukorjaukset /

Julkisivun laudoituksen korjaustyöt / Julkisivun koristelistoitukset /

Julkisivun ikkuna- ja ovilistoitukset sekä pellitykset / Vesikaton pellitykset ja korjaukset / Vesikaton balusterikaiteet / Kellarin uudet puuikkunat ja ulko-ovet sekä väliovet / Uusi pergola ja terassien balusterikaiteet / Julkisivun osittaiset maalaustyöt / Kellarin osittaiset pintakäsittelytyöt / Museokerrosten ikkunoiden, ulko-ovien sekä väliovien entisöintityöt / Museokerrosten pintakäsittely- ja koristemaalaustyöt / Museokerrosten puusepän- ja entisöintityöt / Museokerrosten uudet ovet / Museokerrosten tammi- ja oregonmäntylattioiden entisöintityöt / Pääsisäänkäynnin entisöinti / Restaurointitöiden työn- ja projektinjohto sekä suunnittelu.

—

Määrällisesti valtaosa restaurointitöistä tehtiin julkisivun ja hirsirungon parissa.

Löysimme merkittäviä määriä rakenteellisia vaurioita hirsirungossa ja kantavissa rakenteissa työn edetessä. Suurin osa vaurioista johtui 1920-luvun muutostöiden rakenneratkaisuista. Esimerkiksi graniittisokkeli paljastui osittaiseksi valesokkeliksi ja graniittikiven ja alimpien hirsien väli oli täytetty betonilla. Sadan vuoden aikana tämä oli aiheuttanut laajoja vaurioita.

Myös sadevesi oli ohjattu pohjois- ja etäläpäädyissä räystään läpi syöksyputkiin ja vuodot olivat lahottaneet ylimmät hirret sekä välipohjan palkkeja erkkerien kohdilta.

Hirsikorjausten vaikeuskertoimeen vaikutti se, että emme voineet tehdä rakenneavauksia sisäpuolelta ja museokerrosten sisäpinnat eivät saaneet vaurioitua. Jännittävimmissä tapauksissa vaihdettiin hirsiä 2mm Ranskasta tuotujen seinämaalausten taustoista.

Alimpien hirsien korjaustöissä poistettiin kaksi kierrosta graniittikiviä, jotta hirret oli mahdollista vaihtaa. Lopulta vaihdettiin yli 350m hirttä.

Julkisivun laudoituksen osalta lahovauriot johtuivat pääosin rankoista sääolosuhteista, mutta mainittakoon, että lateksimaalin käyttö edellisissä remonteissa on toki edesauttanut asiaa.

Kuten koko hankkeessa, myös laudoituksen korjaustöiden osalta seurattiin periaatetta, että mahdollisimman paljon vanhaa säilytetään. Silti jouduimme vaihtamaan 2500m ulkoverhouslautaa.

Rakennuksessa ei ole kulmalautoja, joten kaikki liitokset ja ulkokulmat on leikattu millintarkasti. Tiheäsyinen puumateriaali on valittu huolellisesti, jotta korjattu julkisivu olisi mahdollisimman kestävä… ja sydänpuu säätä vasten, tottakai.

—

Museokerroksissa tehtävänä oli valtava määrä pintakäsittely- ja koristemaalaustöitä.

Esimerkiksi näyttelytilan kaapistot, kaikki ikkunapenkit, ikkunoiden ja ovien smyygit, salongin takka, seinäpintojen ja listojen maalaustyöt, erilaisten pintojen retusointeja ja myös marsalkan kassakaapin ootraus.

Museokerrosten näkyvin muutos on kuitenkin syntynyt lattioiden ja portaikon entisöintitöiden ansiosta. Tammiparketit olivat hyvin vaihtelevasti pintakäsiteltyjä eri tiloissa. Suurin osa lattioista oli erittäin vaaleita, eivätkä ne antaneet tiloihin toivottua

arvokkuutta.

Yläkerran hallissa barokkikaapin alta löytyi kuitenkin Mannerheimin aikainen tumma lattiasävy, joka otettiin referenssiksi. Kaikkien tilojen lattiat hiottiin, värjättiin tummaksi ja öljyvahattiin.

Erityisesti Mannerheimin työhuone koki suuren muutoksen, sillä kaunis oregonmäntylattia oli täysin piiloutunut eri vuosikymmenten pintakäsittelyiden alle ja lattia muistutti enemmän mustaa muovimattoa ennen hiontaa.

Pintakäsittelykerrosten alta löytyi kauniit 400mm leveät oregonmäntylankut, jotka on aseteltu kolmeen symmetriseen kuvioon.

—

Paljon työtä tehtiin myös työmaan ulkopuolella verstaallamme. Siellä kädentaitajamme tekivät tuhansien tuntien työpanoksen, sillä kaikki vanhat ikkunat ja ovet entisöitiin huolellisesti.

Pääovi ja terassien ovet jouduttiin purkamaan osiin ja kokoamaan uudelleen, jotta lopputulos olisi kestävä.

Puuseppämme valmistivat  täysin uudet puuikkunat kellarikerrokseen ja myös kellarin ulko-ovet uusittiin.

Kaikki kellarin vanhat väliovet kunnostettiin ja uusitut ovet korvattiin uusilla peiliovilla vanhan mallin mukaisesti. Myös osa museokerrosten väliovista entisöitiin.

Tämän lisäksi verstaalla valmistettiin vesikaton ja terassien balusterikaiteet sekä esivalmistettiin pergolan osia.

Puuseppämme valmistivat myös lukuisia yksityiskohtia kuten kellarin  kattovalaisimia yms.

Trähusin tiimi Mannerheim-museossa:

Thomas Noreila, Oona Peltonen, Markus Randström, Anthony Endean,

Eric Leraillez, Aivo Moor, Jenny Alfthan, Katja Pitenius, Mia Varttinen, Melina

Vliek, Anu Levänen, Mykola Dereza, Oscar Randström, Fredric Randström, Johan Pihlström, Martin Czurgel, Herki Vainumaa, Samuel Ashcroft, Rauno Liiv, Etty Rebane, Vesa Hiltunen, Harri Lehikoinen, Markus Pau, Wagner Vanzella, Kimmo Härmä, Tomi Mäki, Jani Malmström, Ville Saari, Heikki Haapa-aho ja Jalo Haaparanta