Krapihovi, Tuusula
Krapihovia restauroidaan vaiheittain takaisin historialliseen kokonaisuuteensa. Työssä yhdistyvät hirsikorjaukset, julkisivurestaurointi, keittiön uudistus ja alkuperäisten rakennusosien rekonstruointi.
Krapihovia restauroidaan vaiheittain takaisin historialliseen kokonaisuuteensa. Työssä yhdistyvät hirsikorjaukset, julkisivurestaurointi, keittiön uudistus ja alkuperäisten rakennusosien rekonstruointi.
Krapin tila mainitaan Tuusulan kartoissa ensimmäisen kerran jo 1600-luvulla. Krapi on yksi Tuusulan kirkonkylän seitsemästä perintötalosta. 1800-luvulla taloa isännöi Henrik Krapi. Hänen poikansa Karl August Michelsson Krapi siirsi talousrakennuksen aittoineen nykyiselle paikalleen ja rakennutti uuden päärakennuksen.
Valtioneuvos G.F. Sourander osti Krapin tilan kesäpaikakseen vuonna 1882. Heti seuraavan vuoden juhannukseksi valmistui arkkitehti F.W. Mieritzin suunnittelema Krapin nykyinen päärakennus.
Krapin tila on ollut Holman suvun omistuksessa vuodesta 1911, ensin lypsykarjatilana ja nykyisin aitojen kohtaamisten palveluyrityksenä.
Aloitimme monivuotisen yhteistyön Krapin kanssa vuonna 2023. Päämääränä on restauroida päärakennus entiseen loistoonsa yksi alue kerrallaan. Ensimmäisenä vuonna vuorossa oli keittiön alue. Koko suurkeittiö uusittiin ja rakenteita korjattiin perusteellisesti. Hirsiä vaihdettiin yhteensä noin 150 metriä.
Vuonna 2024 keskityimme tienpuoleiseen julkisivuun ja rakensimme verannan sekä parvekkeen uudelleen vuoden 1883 alkuperäispiirustuksen mukaan. Vuonna 2025 jatkoimme julkisivun korjaustöitä, ja vuonna 2026 keskitymme alapohjien kunnostuksiin.
Olemme tehneet Trähusin kanssa yhteistyötä useamman vuoden ajan. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhömme. Toimivalla yhteistyöllä ja heidän ammattitaitonsa mahdollistamana olemme päässeet erinomaisiin tuloksiin niin korjaustöiden laadun kuin kustannustehokkuuden osalta. Tilaajana tiedostamme hyvin vanhojen kohteiden entisöinnin ja korjauksen haasteet sekä oman vastuumme projektien suunnittelussa, budjetoinnissa ja seurannassa. Tämä edesauttaa yhteistyön onnistumista ja laadukkaan lopputuloksen syntymistä. Voin kaikin puolin suositella Trähusia vanhojen kohteiden entisöintiin ja remontointiin edellytyksellä, että tilaaja arvostaa laadukasta lopputulosta ja on valmis hyväksymään sen saavuttamiseksi tehtävät panostukset. Trähus on parasta, mitä minun kiinteistöurallani on tapahtunut.
Pekka Holma, omistaja ja toimitusjohtaja, Krapi
Berätta om ditt projekt så hjälper vi dig vidare. Vi erbjuder kostnadsfria besiktningar.